Vartijan peruskoulutus
Tällä sivulla
Opiskelu
Vartijan koulutus on varsin nopea tapa työllistyä. Työllistymisen jälkeen moni alkaa työnsä ohessa hankkia ammatilliseen tutkintoon asti johtavaa lisäkoulutusta, eli osaaminen koko yksityisestä turvallisuusalasta on mahdollista kehittää hyvinkin nousujohteiseksi.
Ennen hakeutumista on hyvä huomioida, että poliisi arvioi kelpoisuuden vartijaksi, eli käytännössä tutustuu henkilöhistoriaasi ennen hyväksymispäätöstä. Jos olet epävarma kannattaako sinun osallistua vartijan koulutukseen, niin asiaa kannattaa pohtia ja mahdollisesti selvittää poliisin arvio tilanteesta.
Koulutuksen tavoitteena on suorittaa tutkinnon osa turvallisuusalan ammattitutkinnosta. Koulutuksen opetuskieli on suomi. Hakijalta ei edellytetä alan osaamista. Koulutus on suunniteltu päätoimiseksi. Koulutus sisältää lähiopetusta, etäopiskelua sekä työpaikalla oppimista.
Väliaikaisen vartijan 40 tunnin koulutus suoritetaan viitenä koulutuspäivänä klo 8:00 – 16:00 välisenä aikana. Tämä opetusjakso kestää kaksi viikkoa ja sen jälkeen on koe.
Vartijan 80 tunnin koulutus suoritetaan kymmenenä koulutuspäivänä klo 8:00 – 16:00 välisenä aikana. Jakso kestää kolme viikkoa ja sen jälkeen on koe.
Koulutus perustuu poliisiviranomaisen määräykseen, jonka mukaan se toteutetaan lähiopetuksena ja siinä on 100% läsnäolovalvoite. Määräyksen mukaan koulutusta ei myöskään voi tukea vieraan kielen osalta. Tämä koulutus toteutetaan kaikilta osin pelkästään suomen kielisenä. Suomen kielen hallinta on perusoikeuksiin liittyvä oikeusturvakysymys sekä asiakkaalle että työntekijälle itselleen, sillä alalla voidaan joutua käyttämään julkista valtaa myös perustehtävissä. Asiat on kyettävä perustelemaan niin säädösten, sopimusten kuin tilanteenkin edellyttämin perustein riittävän syvällisesti, jotta tilannehallinta ei kyseenalaistu.
Koulutuksen laajuus on 25 osaamispistettä (osp).
Koulutuksessa suoritat turvallisuusalan ammattitutkinnon tutkinnon osan Vartijan koulutus, 25 osp
Voit lukea lisää tutkinnon osasta Tain opinnot -verkkopalvelusta tai ePerusteissa.
Opetus on maksutonta, eikä siitä tule sinulle kuluja.
Oletko EU- tai ETA-maan tai Sveitsin ulkopuolisen maan kansalainen? Jos aloitat opiskelun 1.8.2026 jälkeen, sinulta voidaan periä lukuvuosimaksu ammatillisessa koulutuksessa Suomessa.
Katso lisätietoja ja lukuvuosimaksut: Lukuvuosimaksut – Turun ammatti-instituutti
Opintososiaalisia etuuksia myönnetään lähtökohtaisesti päätoimisiin opintoihin. Joissakin tapauksissa etuutta voi saada myös sivutoimiseen opiskeluun. Tutustu eri etuuksiin täällä: Opintososiaaliset edut ja asuminen | Turun ammatti-instituutti
Jokaisen opiskelijan kanssa tehdään henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS). Siinä sovitaan mm. aiemman osaamisen tunnustamisesta, henkilökohtaisista valinnoista, puuttuvan osaamisen hankkimisesta ja sen tavoista, sekä oppimisen tuesta. Katso lisätietoja henkilökohtaistamisesta täältä.
Turun ammatti-instituutti,
Juhannuskukkulan yksikkö,
Kukkulakuja 3, Turku
Työelämä
Turvallisuusalan ammattitutkinnon suorittanut voi toimia turvallisuusalan elinkeinon harjoittajan tai elinkeinoelämän palveluksessa esimerkiksi vartijana, reseptionistina, järjestyksenvalvojana, poliisin tai rajavartiolaitoksen avuksi asetettuna järjestyksenvalvojana, myymälätarkkailijana, arvokuljettajana, henkivartijana, turvatarkastajana, pelastustoiminnan tehtävissä tai esihenkilönä.
Valintaperusteet
Koulutukseen sekä varasijoille valitaan valintaperusteet täyttäneet hakijat.
Valintaperusteet:
- Tutkinto- ja koulutuskohtaiset erityisedellytykset
- Hakijalta ei edellytetä alan osaamista.
- Koulutus on suunniteltu aikuisille.
- Koulutuksen tarve
- Koulutukseen valitaan ensisijaisesti ilman koko tutkintoa olevia sekä niitä, joilla on koulutuksen ja alanvaihdon tarve työllistyäkseen.
- Edellytykset opiskeluun
- Koulutukseen valitaan opetuskieli- ja opiskelutaidoltaan sellaiset hakijat, joille voidaan tarjota tarvitsemaansa oppimisen tukea.
- Hakijan pitää täyttää hakemus koulutuksen opetuskielellä.
- Soveltuvuus
- Hakijan realistinen käsitys ja oma arvio soveltuvuudestaan ja motivaatioistaan alalle.
- Sitoutuminen koulutukseen ja tutkinnon tai sen osan suorittamiseen.
- Alalla on terveyteen ja toimintakykyyn liittyviä edellytyksiä, jotka voivat vaikuttaa opiskelijavalintaan (SORA-lainsäädäntö). Hakijan arvio näiden tekijöiden vaikutuksesta käytännön tehtävissä toimimiseen.
Olet hakemassa SORA-lainsäädännön piiriin kuuluvalle alalle, jossa on terveydentila- ja toimintakykyvaatimukset voivat vaikuttaa opiskelijavalintaan.
Tutustu turvallisuusalan terveydentila- ja toimintakykyvaatimuksiin tällä verkkosivulla.
Hakeminen
Koulutukseen hakeudutaan täyttämällä sähköinen hakulomake ja osallistumalla pakolliseen valintahaastatteluun.
Hakijan pitää täyttää hakemus koulutuksen opetuskielellä.
Haastatteluun kutsutaan hakemuksen perusteella ne hakijat, jotka täyttävät valintaperusteet.
Pakolliset valintahaastattelut pidetään 19.10.2026. Saat erillisen kutsun sähköpostiisi. Seuraa aktiivisesti myös roskapostia.
Opiskelijoiksi ja varasijoille valitaan valintaperusteet täyttävät hakijat. Valinnoista ilmoitetaan kaikille hakijoille.
Kysy lisää
Opettaja Markku Hietanen, markku.hietanen@edu.turku.fi