Opi parturityön leikkaukset ja parrat!
Tällä sivulla
Koulutuksen kuvaus
Tutkinnon osa antaa valmiudet työskennellä parturi-kampaamoissa, joko yrittäjänä tai työntekijänä. Työllistymismahdollisuudet ovat hyvät, erityisesti asiakaspalveluhenkisille ja kädentaitoisille ammattilaisille.
Opinnot voi suorittaa työn ohella tai oppisopimuksella, jolloin opiskelija työskentelee hiusalan yrityksessä ja opiskelee samalla. Iltaopetus ja oppisopimus mahdollistaa opintojen yhdistämisen työhön joustavasti – esimerkiksi iltaisin, verkossa tai työpaikalla.
Koulutus kestää noin 3 kuukautta tai henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti. Koulutuksen tavoitteena on suorittaa tutkinnon osa hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnosta. Koulutus on päätoimista, mutta voidaan henkilökohtaistaa sivutoimiseksi.
Koulutus sisältää lähiopetusta, etäopiskelua sekä työpaikalla oppimista. Lähiopetusta on torstaisin klo 16.00-21.00. Opintoihin sisältyy suomen-kielen opetusta, jos äidinkielesi ei ole Suomi. Muuna aikana on etäopiskelua ja työpaikalla oppimista työpaikan työaikoja noudattaen.
Koulutuksen laajuus on 15-18 osaamispistettä (osp).
Koulutuksen tavoitteena on suorittaa hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnon osa Partakäsittelyiden ja soveltavien parturitöiden toteuttaminen (15 osp), sekä henkilökohtaisen suunnitelmaan mukaan Suomen kielen perusvalmiuksien kehittämistä 3osp.
Voit lukea lisää tutkinnon osasta Tain opinnot -verkkopalvelusta tai ePerusteissa.
Opetus on maksutonta, mutta sinulle jää maksettavaksi materiaali, työväline tms. kuluja n. 600-1200€ euroa. Oppivelvollisille koulutus on kokonaan maksutonta.
Turun ammatti-instituutti,
Aninkaisten yksikkö,
Aninkaistenkatu 7, 20100 Turku
Koulutuksen voi suorittaa myös oppisopimuksella. Oppisopimuskoulutus edellyttää alan työpaikkaa.
Oppisopimus on joustava ja käytännönläheinen koulutusmuoto, jossa opiskelija ja työnantaja solmivat työ- ja koulutussuhteen. Opiskelija otetaan opiskelijaksi TAIhin. Oppisopimus voidaan tehdä uudelle tai jo työsuhteessa olevalle työntekijälle ja se on määräaikainen. Opiskelija saa työehtosopimuksen mukaisen palkan ja etuudet (esim. lomat), maksuttoman opetuksen ja opintososiaalisia etuja.
Oppisopimuskoulutus on opiskelijalle ja työnantajalle maksutonta. Työnantaja tarjoaa työtä keskimäärin vähintään 25 h/vko ja maksaa siitä opiskelijalle työpaikalla tapahtuvan oppimisen ajalta työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Tietopuolisen opetuksen ajalta, mikäli palkatonta, opiskelija voi hakea oppisopimustoimistolta opintososiaalisia etuja. Kysy lisää oppisopimustoimistosta.
Oppisopimuskoulutukseen hakeudutaan paikallisen oppisopimustoimiston kautta.
Kenelle
Koulutus on tarkoitettu kauneudenhoitoalan työstä ja asiakaspalvelusta kiinnostuneille henkilöille.
Alan aikaisempaa työkokemusta ei edellytetä. Koulutuksen aikana opiskelija hankkii itse koulutussopimus- tai oppisopimustyöpaikan, jossa voi tehdä kauneundehoitoalan työtehtäviä.
Koulutuksen opiskelijavalintaperusteet:
Opiskelijat valitaan hakijoista, jotka täyttävät koulutuksen valintaperusteet:
- Soveltuvuus alalle: Parturin työtehtävät sopivat henkilölle, joka on sosiaalinen ja pitää ihmisten parissa työskentelystä. Työ on usein fyysistä, joten hakijalla tulee olla edellytykset fyysiseen työskentelyyn. Värisokeus, kemikaaliallergiat ja hengityselinsairaudet ja erityisherkkyydet kosmetiikalle sekä tuki- ja liikuntaelin sairaudet voivat rajoittaa alalle työllistymistä.
- Motivaatio: Kiinnostus parturialan työtehtäviin ja opiskelun mahdollistava elämäntilanne.
- Koulutuksen tarve: Koulutukseen valitaan ensisijaisesti ilman koko tutkintoa olevia sekä niitä, joilla on koulutuksen ja alanvaihdon tarve työllistyäkseen
- Edellytykset opiskeluun: Riittävät opiskelutaidot sekä opetuskielen taito, sitoutuminen opiskeluun ja koulutuksen suorittamiseen. Maahanmuuttaneilta hakijoilta edellytetään alan työnteko-oikeus.
Opintososiaalisia etuuksia myönnetään etupäässä päätoimisiin opintoihin. Joissakin tapauksissa etuutta voi saada myös sivutoimiseen opiskeluun. Tutustu eri etuuksiin täällä: Opintososiaaliset edut ja asuminen | Turun ammatti-instituutti
Jokaisen opiskelijan kanssa tehdään henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS). Siinä sovitaan mm. aiemman osaamisen tunnustamisesta, henkilökohtaisista valinnoista, puuttuvan osaamisen hankkimisesta ja sen tavoista. Katso lisätietoja henkilökohtaistamisesta täältä.
Hakeminen
Koulutukseen hakeudutaan täyttämällä sähköinen hakulomake ja osallistumalla pakolliseen valintahaastatteluun. Hakemus täytetään suomen kielellä. Kerro hakemuksessä vähintään, miksi olet hakemassa koulutukseen. Liitä hakemukseen aikaisemmista opinnoistasi linkki opintopolkuun tai liitä kopiot todistuksista.
Haastattelut pidetään TEAMSin välityksellä 10.12.2025. Haastatteluun lähetetään erillinen kutsu. Seuraa aktiivisesti myös roskapostia.
Opiskelijat valitaan valintaperusteet täyttävistä hakijoista. Valinnoista ilmoitetaan kaikille hakijoille sähköpostitse 2 viikon sisällä haastattelujen jälkeen.
Kysy lisää
Tiimivastaava Laura Lindholm puh.040 548 4982 tai laura.lindholm@edu.turku.fi
Opinto-ohjaaja Sari Barck puh. 044 907 3770 tai sari.barck@edu.turku.fi
Oppisopimusneuvonta tiistaisin Kauppatorin Monitorissa (käyntiosoite Aurakatu 8, KOP-kolmio) vuoronumerolla klo 10:00–11:30.
Oppisopimuksen yleisinfo keskiviikkoisin verkon välityksellä klo 15:00. (Liity infoon tästä)
Asiakaspalvelu puhelimitse ma-pe klo 9–14, puh. 02 2633 4900
Sähköpostiosoite: oppisopimus@turku.fi