Siirry sisältöön
Liiketoiminta

Merkonomi – iltakoulutus

Liiketoiminnan perustutkinto antaa monipuoliset valmiudet toimia yrityksen asiakaspalvelutehtävissä. Ymmärrät liiketoiminnan kokonaisuuden ja osaat toimia asiakaslähtöisesti.
1.3. - 17.8.2026
19.10.2026
Perustutkinto
Iltaopetus

Koulutuksen kuvaus

Merkonomi työllistyy esimerkiksi kaupan alalle myyjän tehtäviin. Voit myös suuntautua toimistotyön ja/tai taloushallinnon tehtäviin ja työllistyä esimerkiksi kirjanpitäjäksi tai palkanlaskijaksi. Saat myös valmiuksia yrittäjänä toimimiseen.

Koulutus alkaa 19.10.2026. Koulutus kestää noin 2 vuotta tai henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti. Koulutuksen tavoitteena on suorittaa koko liiketoiminnan perustutkinto. Koulutus on suunniteltu aikuisille työssäkäyville sivutoimiseksi, mutta se voidaan tarvittaessa toteuttaa myös päätoimisena ilman omaa työpaikkaa. Päätoiminen opiskelu edellyttää koulutussopimuspaikan hankkimista opiskelun aikana.

Koulutus sisältää lähiopetusta, etäopiskelua sekä työpaikalla oppimista. Lähiopetusta on arkisin 2-3 iltaa viikossa. Lähiopetus klo 16.30-20.30. Lisäksi on etäopiskelua ja työelämässä tapahtuvaa oppimista.

Voit tiedustella vapaita paikkoja ja aloitusta jo keväällä 2026.

Tutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä (osp).

Tutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osaamispistettä) ja yhteisistä tutkinnon osista (35 osaamispistettä).

Tutkintoon sisältyvät pakolliset tutkinnon osat:

  • Liiketoimintaympäristössä toimiminen 25 osp
  • Asiakaspalvelu 15 osp
  • Lisäksi opiskelija valitsee valinnaisia ammatillisia tutkinnon osia 105 osp

Voit suuntautua asiakaspalvelu- ja myyntitehtäviin tai taloushallinnon tehtäviin.

Voit lukea lisää tutkinnosta Tain opinnot -verkkopalvelusta tai ePerusteissa.

Koulutuksen loma-ajat:

    • joululoma 19.12.2026-3.1.2027
    • talviloma (viikko 8) 22.-28.2.2027
    • kesäloma 31.5.2027-15.8.2027
    • syysloma (viikko 42) 18.-24.10.2027
    • joululoma 22.12.2027-2.1.2028
    • talviloma (viikko 8) 21.-27.2.2028
    • kesäloma 1.6.2028 – 13.8.2028

Opetus on maksutonta, mutta sinulle jää maksettavaksi materiaali, työväline tms. kuluja enintään n. 100 euroa.

Turun ammatti-instituutti
Ruiskadun yksikkö, liiketalous
Ruiskatu 8 C /Uudenmaantie 43, Turku

Kenelle

Koulutus on suunniteltu aikuisille ja sen voi suorittaa oman työn ohessa. Koulutuksen yhteydessä suoritetaan näytöt työelämässä ja ne voidaan toteuttaa joko opiskelijan omassa työpaikassa tai opiskelija hakee koulutuksen aikana koulutussopimuspaikan. Aikaisempaa alan työkokemusta ei edellytetä. Perustutkinto sopii hyvin myös alan vaihtajalle.

Koulutuksen opiskelijavalintaperusteet:

Opiskelijat valitaan hakijoista, jotka täyttävät koulutuksen valintaperusteet:

  • Soveltuvuus alalle: Myyjän työtehtävät sopivat henkilölle, joka on sosiaalinen ja pitää ihmisten parissa työskentelystä. Työ on usein fyysistä, joten hakijalla tulee olla edellytykset fyysiseen työskentelyyn. Toimistotehtävät ja taloushallinnon tehtävät edellyttävät tarkkuutta ja huolellisuutta ja tietotekniikan osaamista.
  • Motivaatio: Kiinnostus liiketoiminnan työtehtäviin ja opiskelun mahdollistava elämäntilanne.
  • Koulutuksen tarve: Koulutukseen valitaan ensisijaisesti ilman koko tutkintoa olevia sekä niitä, joilla on koulutuksen ja alanvaihdon tarve työllistyäkseen
  • Edellytykset opiskeluun: Riittävät opiskelutaidot sekä opetuskielen taito, sitoutuminen opiskeluun ja tutkinnon suorittamiseen. Maahanmuuttaneilta hakijoilta edellytetään alan työnteko-oikeus.

Opintososiaalisia etuuksia myönnetään etupäässä päätoimisiin opintoihin. Joissakin tapauksissa etuutta voi saada myös sivutoimiseen opiskeluun. Tutustu eri etuuksiin täällä: Opintososiaaliset edut ja asuminen | Turun ammatti-instituutti

Jokaisen opiskelijan kanssa tehdään henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS). Siinä sovitaan mm. aiemman osaamisen tunnustamisesta, henkilökohtaisista valinnoista, puuttuvan osaamisen hankkimisesta ja sen tavoista. Katso lisätietoja henkilökohtaistamisesta täältä.

Hakeminen

Koulutukseen hakeudutaan täyttämällä sähköinen hakulomake ja osallistumalla pakolliseen valintatilaisuuteen.

Kaikille hakijoille pakollinen valintatilaisuus on ke 26.8.2026 klo 17.00-18.00 Ruiskatu 8 C-porras. Tilaisuuteen lähetetään erillinen kutsu sähköpostitse. Seuraa aktiivisesti myös roskapostia.

Haastatteluun kutsutaan vain pakolliseen valintatilaisuuteen osallistuneet hakijat.

Pakolliset valintahaastattelut pidetään ma 31.8.2026 ja ti 1.9.2026 Haastatteluajat jaetaan valintatilaisuudessa.

Opiskelijat valitaan valintaperusteet täyttävistä hakijoista. Valinnoista ilmoitetaan kaikille hakijoille.

Voit tiedustella vapaita paikkoja ja aloitusta jo keväällä 2026.

Kysy lisää

Opinto-ohjaaja Hanna Aalo, puh. 040 710 4051 tai hanna.aalo@edu.turku.fi