Lähihoitaja tai hoiva-avustaja
Tällä sivulla
Koulutuksen kuvaus
Lähihoitaja voi työskennellä eri-ikäisten ja erilaisissa elämänvaiheissa olevien ihmisten kanssa sosiaali- ja terveysalan hoito-, huolenpito-, kasvatus- ja kuntoutustehtävissä. Lähihoitajan koulutuksen tavoitteena on suorittaa koko sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Lähihoitajakoulutuksen suunniteltu kesto on noin 2 vuotta tai henkilökohtaisen suunnitelman mukaan.
Hoiva-avustajana voit työllistyä ikäihmisten pariin. Hoiva-avustajan koulutuksen tavoitteena on suorittaa tutkinnon osia sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta. Koulutuksen kesto noin vuoden tai henkilökohtaisen suunnitelman mukaan.
Koulutuksen aloitusajankohta sovitaan henkilökohtaisesti. Koulutus on päätoimista, mutta voidaan henkilökohtaistaa sivutoimiseksi. Koulutus sisältää lähiopetusta, etäopiskelua sekä työpaikalla oppimista.
Päiväryhmässä lähiopetusta on arkipäivisin klo 8-16 välillä. Työelämäjaksot ovat työpaikan työaikojen mukaisia. Huom! Maahanmuuttaneiden ryhmä on päiväryhmä.
Iltaryhmässä opetusta on kaksi iltaa viikossa (ma-to) klo16.30-20.15 välillä. Työelämäjaksot ovat työpaikan työaikojen mukaisia. Osaamisalavaihtoehtoja ovat lasten ja nuorten kasvatus ja hoito ja sairaanhoito sekä kysynnän mukaan mielenterveys ja päihdetyö.
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon (lähihoitaja) laajuus on 180 osaamispistettä (osp).
Osaamisalavaihtoehdot:
Ikääntyneiden hoito ja kuntoutus,
lasten ja nuorten kasvatus ja hoito,
mielenterveys- ja päihdetyö,
sairaanhoito (erillinen valinta koulutuksen aikana),
suunhoito (erillinen valinta koulutuksen aikana),
vammaistyö sekä
perustason ensihoito (erillinen valinta koulutuksen aikana).
Hoiva-avustajakoulutuksessa suoritetaan seuraavat tutkinnon osat:
Asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen 20osp
Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen 25osp
Asiakkaan toimintakyvyn vahvistaminen 15osp
Voit lukea lisää tutkinnosta ja tutkinnon osista Tain opinnot -verkkopalvelusta tai ePerusteissa.
Loma-ajat vaihtelevat ryhmittäin. Lukuvuoden aikana on syys-, talvi-, kevät- sekä kesäloma.
Opetus on maksutonta, mutta sinulle jää maksettavaksi materiaali, työväline tms. kuluja n. 0-200 euroa. Oppivelvollisille koulutus on kokonaan maksutonta.
Turun ammatti-instituutti
Ruiskadun yksikkö, sosiaali- ja terveysala,
Ruiskatu 8 D /Uudenmaantie 43, Turku
Koulutuksen voi suorittaa myös oppisopimuksella. Oppisopimuskoulutus edellyttää alan työpaikkaa.
Oppisopimus on joustava ja käytännönläheinen koulutusmuoto, jossa opiskelija ja työnantaja solmivat työ- ja koulutussuhteen. Opiskelija otetaan opiskelijaksi TAIhin. Oppisopimus voidaan tehdä uudelle tai jo työsuhteessa olevalle työntekijälle ja se on määräaikainen. Opiskelija saa työehtosopimuksen mukaisen palkan ja etuudet (esim. lomat), maksuttoman opetuksen ja opintososiaalisia etuja.
Oppisopimuskoulutus on opiskelijalle ja työnantajalle maksutonta. Työnantaja tarjoaa työtä keskimäärin vähintään 25 h/vko ja maksaa siitä opiskelijalle työpaikalla tapahtuvan oppimisen ajalta työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Tietopuolisen opetuksen ajalta, mikäli palkatonta, opiskelija voi hakea oppisopimustoimistolta opintososiaalisia etuja. Kysy lisää oppisopimustoimistosta.
Oppisopimuskoulutukseen hakeudutaan paikallisen oppisopimustoimiston kautta.
Kenelle
Koulutuksen opiskelijavalintaperusteet:
Opiskelijat valitaan hakijoista, jotka täyttävät koulutuksen valintaperusteet:
- Osallistuminen valintatilaisuuteen, hyväksytty tulos valintakartoituksista
- soveltuvuus alalle: mm. aiemmat kokemukset alalta, fyysinen ja psyykkinen terveys
- Sora-alojen terveys- ja toimintakykyedellytykset
- motivaatio
- Koulutuksen tarve: Koulutukseen valitaan ensisijaisesti ilman koko tutkintoa olevia sekä niitä, joilla on koulutuksen ja alanvaihdon tarve työllistyäkseen
- Edellytykset opiskeluun: Riittävät opiskelutaidot sekä opetuskielen taito, sitoutuminen opiskeluun ja tutkinnon/koulutuksen suorittamiseen. Maahanmuuttaneilta hakijoilta edellytetään alan työnteko-oikeus.
Olet hakemassa SORA-lainsäädännön piiriin kuuluvalle alalle, jossa on terveydentila- ja toimintakykyvaatimukset voivat vaikuttaa opiskelijavalintaan.
Tutustu sosiaali- ja terveysalan terveydentila- ja toimintakykyvaatimuksiin tällä verkkosivulla.
Opintososiaalisia etuuksia myönnetään etupäässä päätoimisiin opintoihin. Joissakin tapauksissa etuutta voi saada myös sivutoimiseen opiskeluun. Tutustu eri etuuksiin täällä: Opintososiaaliset edut ja asuminen | Turun ammatti-instituutti
Jokaisen opiskelijan kanssa tehdään henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS). Siinä sovitaan mm. aiemman osaamisen tunnustamisesta, henkilökohtaisista valinnoista, puuttuvan osaamisen hankkimisesta ja sen tavoista. Katso lisätietoja henkilökohtaistamisesta täältä.
Hakeminen
Koulutukseen hakeudutaan täyttämällä sähköinen hakulomake ja osallistumalla pakolliseen valintatilaisuuteen.
Kaikille hakijoille pakollinen valintatilaisuus on 7.1.2026 kello 16.30. Tilaisuuteen lähetetään erillinen kutsu sähköpostitse. Seuraa aktiivisesti myös roskapostia.
Tilaisuudessa kerrotaan opiskelusta ja tutkinnon suorittamisesta sekä kartoitetaan opiskelutaitoja (mm. matematiikka ja kielitaito.
Haastatteluun kutsutaan vain pakolliseen valintatilaisuuteen osallistuneet hakijat, joiden opiskelutaidot ovat riittävät. Haastattelut pidetään TEAMSin välityksellä viikolla 4/2026. Haastatteluun lähetetään erillinen kutsu. Seuraa aktiivisesti myös roskapostia.
Opiskelijat valitaan valintaperusteet täyttävistä hakijoista. Valinnoista ilmoitetaan kaikille hakijoille noin kuukauden sisällä pakollisen valintatilaisuuden jälkeen.
Kysy lisää
Opinto-ohjaaja Sari Hätinen puh. 040 168 1152 tai sari.hatinen@edu.turku.fi
Opinto-ohjaaja Auli Tirkkonen puh. 044 907 3716 tai auli.tirkkonen@edu.turku.fi
Tiimivastaava Maria Kumpuoja puh.040 192 4487 tai maria.kumpuoja@edu.turku.fi
Oppisopimusneuvonta tiistaisin Kauppatorin Monitorissa (käyntiosoite Aurakatu 8, KOP-kolmio) vuoronumerolla klo 10:00–11:30.
Oppisopimuksen yleisinfo keskiviikkoisin verkon välityksellä klo 15:00. (Liity infoon tästä)
Asiakaspalvelu puhelimitse ma-pe klo 9–14, puh. 02 2633 4900
Sähköpostiosoite: oppisopimus@turku.fi