Siirry sisältöön

Liikuntaneuvojaksi opiskeleva kilpatanssija Janette Stenros arvostaa ihmisläheistä työtä

17-vuotias Janette Stenros opiskelee toista vuottaan liikunnanohjauksen perustutkintoa Turun ammatti-instituutissa. Hän suosittelee liikuntaneuvojan koulutusta heille, joita liikunta ja hyvinvointi sekä toiminta erilaisten ihmisten parissa kiinnostavat.

Discotanssissa kilpaileva Janette Stenros on viihtynyt tanssisaleilla jo pikkutyöstä. Janetten perheessä kaikki ovat liikunnallisia, eikä omena hänenkään kohdalla ole vierinyt puusta kauas.

‒ Tämä on sellainen perhejuttu. Mun iskä opettaa tanssia ja myös sisarukseni harrastavat eri tanssilajia. Ollaan kaikki samalla tanssikoululla Beat Dance Companylla.

Janetten joukkue Beat Dancers treenaa joka arki-ilta ja myös sunnuntait menevät lajin parissa. Lisäksi on vielä harjoittelua omatoimisesti.  

‒ Olen Turun Seudun Urheiluakatemiassa, sieltä tulee myös aamutreeniä. Akatemia on hyvä, sillä pääsen opintojen ohella harrastamaan tavoitteellisesti omaa lajiani, Janette kiittää.

‒ Joukkueessa meillä on hyvä yhteishenki, joukko on tosi motivoitunut. Kaikki treenaavat tosi keskittyneesti, koska tämä on tavallaan myös yksilölaji.

Liikunta vetää puoleensa – ei toimistotyö

Janette opiskelee Turun ammatti-instituutissa toista vuotta liikunnanohjauksen perustutkintoa, jonka tutkintonimikkeenä on liikuntaneuvoja. Koulutus toteutetaan yhteistyönä Suomen Urheiluopiston kanssa TAIn tiloissa lähiseudun liikuntaolosuhteita hyödyntäen. Lisäksi opintoihin sisältyy muutama lähijakso Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä.

Yläkoulun opinto-ohjaaja kehotti Janettea harkitsemaan liikunta-alaa. Kun avautui mahdollisuus hakea liikunnanohjaajan perustutkintoon TAIhin, tuntui se Janettesta omalta jutulta.

‒ Tiedän, etten ole toimistoihminen, en pystyisi istumaan kahdeksaa tuntia paikoillani.

Opintojen edetessä ala on alkanut kiinnostaa ja motivoida Janettea aina vain enemmän.

‒ Liikunnanohjauksen perustutkinto käsittää lasten kerhotoimintaa, yksilöohjausta, työikäisten ja ikäihmisten liikuntatoimintaa, yleistä hyvinvoinnin edistämistä liikunnan kautta.  Ainakin sellainen kuva mulla on, millaista työtä voisi tulevaisuudessa tehdä.

Janette Stenros nostelee painoja ulkotreenikentällä.

Mitä liikuntaneuvoja tekee?

Liikuntaneuvoja ohjaa liikuntaa erilaisille asiakkaille ja asiakasryhmille. Hän antaa liikuntaneuvontaa toimien erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Liikunnanohjauksessa hyödynnetään erilaisissa ympäristöissä toteutettavia erilaisia liikunnanmuotoja ja liikuntalajeja.

Liikuntaneuvoja laatii asiakkaille terveyttä ja fyysistä toimintakykyä edistäviä liikuntaohjelmia, ja liikunta-alan ammattilaisena hän voi myös järjestää liikunta- ja kilpailutapahtumia.

Tyypillisiä liikuntaneuvojan työympäristöjä ovat kuntien liikuntatoimet, kuntokeskukset, uimahallit, urheiluseurat ja -järjestöt, urheiluopistot, yritykset ja muut liikuntapalveluja tuottavat organisaatiot. Liikuntaneuvoja voi toimia myös itsenäisenä ammatin harjoittajana.

Opintojen edetessä osaamista voi syventää terveysliikunnan osaamisessa tai valmentajana toimimisessa. Halutessaan voi suorittaa myös korkeakouluopintoja osana liikuntaneuvojaopintoja.

Monipuolista oppia liikuntapalveluissa

Janette on suorittanut työssäoppimisjaksoja Raision sekä Naantalin kaupunkien liikuntapalveluissa.

‒ Työharjoitteluissa oppii selkeästi eniten, kun tekee joka päivä töitä käytännössä, Janette pohtii.

Raision kaupungin liikuntapalveluissa Janette oli mukana alakoulun lasten ja nuorten liikunnanohjauksessa, kun taas Naantalissa hän tutustui työikäisten ja ikäihmisten liikuntaryhmiin.

‒ Harjoittelupaikkana liikuntapalvelut on tosi hyvä, koska siellä on kaikkea monipuolisesti. Oli myös perheliikuntaa. Sekä se että ryhmäliikunnanohjaus aikuisille on tosi kivaa.

Näyttöä varten Janette suunnitteli senioriryhmälle toiminnan ja myös ohjasi ryhmää täysin yksin.

‒ Se tuntui ihan luontevalta, kun jännitys ensin lähti. He olivat ihania ikäihmisiä, siinä oli kivaa vuorovaikutusta myös. Tuntui, että sellaista haluaisin tehdä myös tulevaisuudessa.

Janette Stenros poseeraa kameralle keltaisten ovien edessä.

Koulutus yhteistyönä Suomen Urheiluopiston kanssa

Lokakuun alussa juuri ennen syyslomaa Janette vietti ensimmäisen lähijaksonsa Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä. Laadukas paikka keskellä luontoa, Janette avaa kokemustaan.

‒ Siellä oli tosi monipuolisesti liikuntapaikkoja ja -välineitä. Elämysliikunnan kurssilla päästiin kokeilemaan siihen liittyviä lajeja. Oli paljon maastopyöräilyä, ja päästiin myös sähköpyörien kanssa maastoon, mikä oli tosi kivaa.

Noin 30 hengen turkulaisryhmä pääsi myös kokeilemaan testauslaitteita, muun muassa mittaamaan kehonkoostumusta ja ponnistusvoimaa.

‒ Puhuimme siellä paljon myös arvoista. Opistolla oli tosi hyvä yhteishenki, kaikki olivat tosi positiivisia ja meidät otettiin hyvin vastaan.

Janette odottaa jo tammikuuta, jolloin uusi jakso alkaa Vierumäellä. Siellä käynnistetään valinnaiset opinnot sekä tapahtumanjärjestäminen Urheiluopiston opettajien ohjauksessa.

‒ Nyt kun edessä ovat ne kaksi isoa valinnaista, valmennus ja terveysliikunta, en ole vielä satavarma kumpaa haluaisin ottaa. Haluaisin kuitenkin myös ohjata ja valmentaa tanssia. Tulevaisuudessa haluaisin keksiä myös jonkin jatkokoulutuksen liikunta-alalta.

Kilpatanssijan ura jatkuu

Janette kilpailee hyvin fyysisessä, iskutusta ja isoja hyppyjä sisältävässä discotanssissa ‒ nyt ensimmäistä kertaa aikuisten SM-tasolla. Hän on täynnä motivaatiota ja nauraa jatkavansa niin kauan kuin keho ja mieli kestävät.

‒ Sitten kun kroppa sanoo ei, on pakko vaan päästää irti. Ehkä vasta nyt olen huomannut oikeasti konkreettista kehitystä. Haluaisin ulkomaan kisoissa olla myös yksilötanssijana soolossa ja mahdollisesti pärjätä siellä.

Liikunnanohjaajan opintoja Janette suosittelee niille, joita liikunta ja hyvinvointi kiinnostavat.

‒ Jos olet ihmisläheinen ja tulet toimeen kaikkien kanssa, niin kannattaa hakea. Kunhan ala itsessään kiinnostaa ja olet valmis käyttämään aikaa siihen. Tässä on monta juttua, johon voi työllistyä, kaikille löytyy kyllä jotain, Janette kannustaa.