HUIPTO kasvattaa huippuosaajia – koulutusta tarjolla jo 10 alalla
HUIPTO-opintoihin osallistuminen toi tarjoilijaksi valmistuneelle Mariella Kalliolle lisää motivaatiota ja rohkeutta alanvalintaan. Samalla ne avasivat hänelle ovia työelämään. Tulevaisuudessa HUIPTO:sta halutaan tehdä TAIssa ammatillisten tekijöiden huipputason koulutusyksikkö.
TAIssa on otettu tänä syksynä laajemmin käyttöön huippuosaajana toimiminen -tutkinnonosa. Sen myötä toiminta on käynnistynyt yli kymmenellä eri koulutusalalla Peltolan, Juhannuskukkulan, Aninkaisten, Kuormakadun sekä Lemminkäisenkadun toimipisteissä.
Huippuosaajana toimiminen eli tuttavallisemmin HUIPTO on tarkoitettu opiskelijoille, jotka haluavat kehittää osaamistaan huipputasolle. Opiskelijat hankkivat osaamista työelämästä sekä opetuksesta. Kilpailutoiminta on yksi huipputason osaamisen hankkimiskeino mutta ei välttämätön.
– Haluamme nostaa amiksen imagoa sekä tarjota työelämän tarpeisiin hupputekijöitä, kilpailutoiminnan koordinaattori ja HUIPTO-konseptin organisaattori Niina Hannuksela kertoo.
Jatkossa Hannukselan tavoitteena on saada HUIPTO-tutkinnonosa mahdollisemman monen opiskelijan saataville jokaiseen TAIn yksikköön.
– TAI on kaikkien oppilaitos, myös huipuiksi haluavien. Haluamme tarjota omaa polkua niille opiskelijoille, jotka ovat motivoituneita, kaipaavat haasteita ja haluavat oman alan huippuosaajaksi, Hannuksela lisää.
Pyrkimyksenä on profiloida HUIPTO:sta ammatillisten tekijöiden huipputiimi. Tulevaisuuden haaveena olisi tarjota HUIPTO-opettajille täydennyskoulutusta ja tiimioppimista, antaa näille opettajille konkreettisia työkaluja huipuiksi haluavien opetukseen.
– Joskus opettaja näkee opiskelijan potentiaalin selkeämmin kuin opiskelija itse, Hannuksela muistuttaa.
HUIPTO lisäsi motivaatiota opiskeluun
Mariella Kallio valmistui Turun ammatti-instituutista tarjoilijaksi keväällä. Hän valitsi huippuosaajana toimiminen -tutkinnonosan valinnaisaineekseen toisena opiskeluvuonna.
– Aloitin ryhmässä toisena vuonna, ja sen avulla motivaationi alaa kohtaan kasvoi, kiinnostuin koulunkäynnistä koko ajan enemmän ja sain rohkeutta työskennellä oman alan työssäoppimispaikoissa, Kallio muistelee.
HUIPTO mahdollistaa opiskelijalle myös kansainvälisiä työssäoppimispaikkoja sekä verkostoitumista oman alan työelämän kanssa. Halutessaan opiskelija voi osallistua myös ammattitaitokilpailuihin.
– Meidän tunnit olivat paljon käytännönharjoittelua, missä opin parhaiten. Kouluun oli kiva mennä, kun tiesi, että tänään on HUIPTO-tunteja. Kahden vuoden aikana paineensietokykyni ja itseluottamukseni kasvoi ja osallistuin myös tarjoilijakilpailuihin, Kallio kertoo.
Kallio sanoo oppineensa HUIPTO:ssa muun muassa liekittämistä, juomien tekemistä sekä ylipäätään viineistä ja oluista.
– HUIPTO:ssa on aikaa mennä asioissa paljon syvemmälle, kun tunteja järjestetään ympäri vuoden.
Opettajille kehuja
Kallio aloittaa syksyllä opiskelun baarimestarin ammattitutkintoon. Samalla hän aikoo jatkaa HUIPTO-opintoja.
– Haluan kehittyä ammatillisesti ja päästä jakamaan omaa osaamistani uusille HUIPTO-opiskelijoille sekä oppia sietämään virheitäni paremmin, Kallio naurahtaa.
Kallion mielestä opettajat ovat HUIPTO:ssa parasta.
– Niina (Hannuksela) ja Kaisa (Rantanen) ovat molemmat tosi kiinnostuneita opettamastaan alasta. Heistä näkee, että he haluavat auttaa meitä oppimaan. He olivat koko ajan meidän tukenamme, ja he oppivat tuntemaan minut ja minun tarpeeni. Opiskelun aikana heistä tuli meille melkein äitihahmoja, Kallio iloitsee.
HUIPTO:sta on hyötyä myös työllistymisessä.
– Tunnen sen kautta alan ihmisiä ja he tuntevat minut nimeltä ja naamasta. Töihin hakiessa HUIPTO on avannut yllättävän paljon ovia.