Siirry sisältöön
Sosiaali- ja terveysala

Lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisalaopinnot – iltakoulutus

1.1. - 31.12.2025
Täydennyskoulutus
Iltaopetus

Koulutuksen kuvaus

Lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisala tuottaa osaamisen edistää lapsen, nuoren, perheen ja lähiverkoston terveyttä ja hyvinvointia sekä varhaiskasvatuksessa lapsen kasvua, hyvinvointia ja oppimista. Hän voi työskennellä erilaisissa hoidon ja hoivan, varhaiskasvatuksen, ikääntyneiden­ ja vammaispalvelujen, mielenterveys­ ja päihdetyön, kotihoidon, lapsiperheiden sekä erilaisissa sosiaali­ ja terveydenhuollon työtehtävissä ja ­paikoissa. Työpaikat voivat olla julkisella, yksityisellä tai kolmannella sektorilla. Tutkinnon suorittanut voi toimia myös yrittäjänä.

Sosiaali­ ja terveysalan perustutkinnon lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisalan pakollisten tutkinnon osien suorittaminen tuottaa varhaiskasvatuksesta annetun lain ja sen nojalla annetun asetuksen mukaisen varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuuden.

Koulutus kestää noin 1 vuoden tai henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti. Koulutuksen tavoitteena on suorittaa lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisalan tutkinnon osat sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta. Koulutus on päätoimista.

Koulutus sisältää lähiopetusta, etäopiskelua sekä työpaikalla oppimista. Työelämässä oppimisen jaksoja on koulutuksen aikana kaksi. Työpaikalla tapahtuva oppiminen toteutetaan työvuorojen mukaisesti oppilaitoksen hankkimissa koulutussopimuspaikoissa.
Opetus toteutetaan lähiopetuksena 1 kerta viikossa (maantaina klo 16.30-20.30) ja etäopetuksena 1 kerta viikossa (tiistaisin klo 16.30-20.30).

Koulutuksen loma-ajat ovat 22.12.2025-4.1.2026; 16.2.-22.2.2026; 1.6.-3.8.2026

Koulutuksen laajuus on 75 osaamispistettä (osp).

Koulutus sisältää sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon (lähihoitaja) lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisalan pakolliset ammatilliset tutkinnon osat:­

  • Lapsen kasvun, hyvinvoinnin ja oppimisen edistämien (40 osp)
  • ­Lapsen, nuoren ja perheen hyvinvoinnin edistäminen (35 osp)

Osaamisalaopintojen lisäksi opintojen aikana voi täydentää yhteisten tutkinnon osien opintoja ja suorittaa ammatillisia valinnaisia tutkinnon osia.

Voit lukea lisää tutkinnon osista Tain opinnot -verkkopalvelusta tai ePerusteissa.

Opetus on maksutonta, eikä siitä tule sinulle kuluja.

Turun ammatti-instituutti
Ruiskadun kampus, sosiaali- ja terveysala,
Ruiskatu 8 D /Uudenmaantie 43, Turku

Koulutuksen voi suorittaa myös oppisopimuksella. Oppisopimuskoulutus edellyttää alan työpaikkaa.

Oppisopimus on joustava ja käytännönläheinen koulutusmuoto, jossa opiskelija ja työnantaja solmivat työ- ja koulutussuhteen. Opiskelija otetaan opiskelijaksi TAIhin. Oppisopimus voidaan tehdä uudelle tai jo työsuhteessa olevalle työntekijälle ja se on määräaikainen. Opiskelija saa työehtosopimuksen mukaisen palkan ja etuudet (esim. lomat), maksuttoman opetuksen ja opintososiaalisia etuja.

Oppisopimuskoulutus on opiskelijalle ja työnantajalle maksutonta. Työnantaja tarjoaa työtä keskimäärin vähintään 25 h/vko ja maksaa siitä opiskelijalle työpaikalla tapahtuvan oppimisen ajalta työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Tietopuolisen opetuksen ajalta, mikäli palkatonta, opiskelija voi hakea oppisopimustoimistolta opintososiaalisia etuja. Kysy lisää oppisopimustoimistosta.

Oppisopimuskoulutukseen hakeudutaan paikallisen oppisopimustoimiston kautta.

Lisätietoja Turun oppisopimustoimistolta.

Kenelle

Koulutuksen opiskelijavalintaperusteet:

Sinulla tulee olla lähihoitajan perusopinnot suoritettuna.

Opiskelijat valitaan hakijoista, jotka täyttävät koulutuksen valintaperusteet:

  • soveltuvuus alalle
  • Sora-alojen terveys- ja toimintakykyedellytykset
  • motivaatio
  • koulutuksen tarve
  • Edellytykset opiskeluun: Riittävät opiskelutaidot sekä opetuskielen taito, sitoutuminen opiskeluun ja tutkinnon/koulutuksen suorittamiseen. Maahanmuuttaneilta hakijoilta edellytetään alan työnteko-oikeus.

Olet hakemassa SORA-lainsäädännön piiriin kuuluvalle alalle, jossa on terveydentila- ja toimintakykyvaatimukset voivat vaikuttaa opiskelijavalintaan.

Tutustu sosiaali- ja terveysalan terveydentila- ja toimintakykyvaatimuksiin tällä verkkosivulla.

Opintososiaalisia etuuksia myönnetään etupäässä päätoimisiin opintoihin. Joissakin tapauksissa etuutta voi saada myös sivutoimiseen opiskeluun. Tutustu eri etuuksiin täällä: Opintososiaaliset edut ja asuminen | Turun ammatti-instituutti

Jokaisen opiskelijan kanssa tehdään henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS). Siinä sovitaan mm. aiemman osaamisen tunnustamisesta, henkilökohtaisista valinnoista, puuttuvan osaamisen hankkimisesta ja sen tavoista. Katso lisätietoja henkilökohtaistamisesta täältä.

Hakeminen

Koulutukseen hakeudutaan täyttämällä sähköinen hakulomake ja osallistumalla pakolliseen valintahaastatteluun.

Pakolliset valintahaastattelut sovitaan henkilökohtaisesti.

Opiskelijat valitaan valintaperusteet täyttävistä hakijoista. Valinnoista ilmoitetaan kaikille hakijoille.

Kysy lisää

Opettaja Heidi Ehn, heidi.ehn@edu.turku.fi
Tiimivastaava Marja-Liisa Gustafsson, marja-liisa.gustafsson@edu.turku.fi

Turun oppisopimustoimisto

Oppisopimusneuvonta tiistaisin Kauppatorin Monitorissa (Aurakatu 8, KOP-kolmio) vuoronumerolla 10:00-11:30 ja ilman numeroa 12:30-13:30.

Oppisopimuksen yleisinfot

  • Yleisinfo tiistaisin klo 14:00 Monitorin pop-up-huone 18:ssa (Aurakatu 8, KOP-kolmio)
  • Verkkoinfo torstaisin Teamsin välityksellä klo 16:30 (Liity infoon tästä)

Asiakaspalvelu puhelimitse ma-pe klo 9–15, puh. 02 2633 4900
Sähköpostiosoite: oppisopimus@turku.fi