Siirry sisältöön

TAI siirtyy vaiheittain sähköisiin todistuksiin toukokuussa 2025

Sähköisenä annetaan tutkintotodistukset, todistukset suoritetuista tutkinnon osista, opiskelu- ja läsnäolotodistukset sekä otteet opintosuoritusrekisteristä.

Osa valmistuneista on jo saanut sähköisen todistuksen. Jos opiskelija on saanut sähköisen todistuksen, hän ei voi saada paperista versiota.

Jos opiskelija on saanut paperisen tutkintotodistuksen, hän ei voi enää saada sähköistä versiota.

Aikuisten perusopetus ei siirry sähköisiin todistuksiin vielä.

Miten sähköinen todistus toimii?

Opiskelija saa tutkintotodistuksen tai todistuksen suoritetuista tutkinnon osista sen jälkeen, kun on suorittanut kaikki HOKSin mukaiset opinnot. Todistus tehdään kahden viikon kuluessa valmistumisesta.

Kun todistus on valmis, opiskelija saa Atomi-palvelusta linkin henkilökohtaiseen sähköpostiosoitteeseensa. Viestin lähettäjä on noreply@atomi.tai.fi. Linkin kautta saa ladattua sähköisen todistuksen omalle laitteelle. Linkki on voimassa 30 päivää.

Sähköinen todistus on alkuperäinen versio todistuksesta. Todistuksella on sähköinen allekirjoitus sekä sähköinen varmenne, jotka todistavat todistuksen aitouden. Todistustiedostoa ei saa muokata, tai varmenne poistuu, eikä todistus ole enää aito. Vain sähköinen todistus on virallinen.

Sähköisen todistuksen tarkistaminen

Jos haluat tarkistaa sähköisen todistuksen ja allekirjoituksen aitouden, voit ladata tarkistettavan tiedoston Atomi-validator -palveluun. Löydät sen ja muut lisätiedot TAIn sähköisen opintotoimiston sivuilta.