Siirry sisältöön

Opiskelijatoiminta

Opiskelijatoiminta – yhteisöllisyys osana opintoja 

Opiskelijatoimintaan osallistuminen on loistava paikka verkostoitua, saada ystäviä eri aloilta ja suorittaa yto-valinnaisia. TAIn opiskelijatoiminnalla tarkoitetaan tutor-, opiskelijakunta- ja opiskelijayhdistystoimintaa. Jokaisesta opiskelijatoiminnan osa-alueesta saa osaamispisteitä ja erillisen todistuksen.

Opiskelijakunnan hallitus eli opku 

Opiskelijakuntien hallitukset järjestävät erilaista yhteisöllistä toimintaa ja jäsenet edustavat esimerkiksi erilaisissa oppilaitoksen työryhmissä. 

Jokaisessa koulutalossa toimii oma opku, johon voit hakeutua mukaan syksyn vuosikokouksessa. Opkun hallitus järjestää erilaisia tapahtumia ja teemapäiviä lukuvuoden aikana. Toteutettavat teemat vaihtelevat koulutaloittain, mutta mm. halloween, ystävänpäivä, turnaukset, juhlat ja teemaviikot ovat viime vuosina toistuneet. Opkussa pääset ottamaan kantaa opiskelijoita koskeviin asioihin.

Opiskelijayhdistys TAIKA ry

TAIn opiskelijoilla on yhteinen opiskelijayhdistys TAIKA ry. TAIKAn hallituksessa istuu jokaisen opkun puheenjohtaja ja heille nimetyt varajäsenet. Uusi hallitus nimetään syksyn vuosikokouksessa ja sen tehtävänä on edustaa kaikkia TAIn opiskelijoita. TAIKA ry mm. hankkii edulliset TAI-hupparit, juoma- ja välipala-automaatit, järjestää koulukuvaukset, ammattilakkien yhteistilaukset sekä yhteisölliset tapahtumat. Yhteisöllisistä tapahtumista perinteeksi on muodostunut jokirannassa järjestettävät kevään AMISSOUDUT. Yhdistys tukee taloudellisesti opkujen toimintaa.

Tutortoiminta

Tutoreilla on merkittävä rooli vertaisina erityisesti uusien aloittavien opiskelijoiden tukena, ja he edustavat omaa koulutusalaansa ja oppilaitosta erilaisissa tilaisuuksissa. Jokaisessa koulutalossa toimii tutoreita. Tutoriksi voit hakeutua ensimmäisen opiskeluvuoden syksyllä. Ensin suoritetaan tutorvalmennus ja tämän jälkeen toimitaan tutorina. Tutorit pääsevät olemaan avuksi esimerkiksi koulutaloon tutustuttamisessa, ryhmäytyspäivissä ja avoimissa ovissa.